Perjantaina aamulla hypättiin Eepun kanssa junaan ja matkattiin Helsinkiin. Päästiin sellaselle pöytäpaikalle ja saatiin matkakavereiksi neljä käärmettä, joiden omistaja paljastui jossain Tampereen kohdalla myös Haapavetiseksi (Haapavedellä ei ole juna-asemaa, joten mentiin eka Ykaan). Perinmielenkiintoinen matka siis. Elvis käyttäyti kuitenkin mallikelpoisesti, sen kanssa on ihana matkustaa :). Perjantai iltana vielä vähän shoppailtiin Veeran kanssa.

Lauantaina mentiin messariin kymmenen maissa. Myös Eepu lähti mukaan, vaikkei kehässä ollutkaan, mutta sain sille kulkuluvan. Molempina aamuina hotellilla hissirumpassa löytyi tuttuja, kyllä Helsinki on pieni paikka :D. Ja messarista tietenkin kans, mutta sieltä ihmismäärästä tuttjen bongaaminen oli hieman hankalmapaa. Kehien kiertelyssä ja kaartelussa meni koko päivä, ja illalla oli vielä tokon edustusjoukkueen karsintakoe. Oli niin hienon näkösiä suorituksia, että taas kunnon treeni-into päällä. Veera ja Nelli-lapukka pärjäsivät hienosti eli Nelli oli rop-veteraani ja isokehä kutsui. Nelli teki saman homman vielä sunnuntaina, mutta oltiin sillon jo kotimatkalla, eikä päästy kannustamaan. Onnea paljon kuitenkin molemmille! Mä unohdin syödä koko päivänä mitään, ja kun ysin aikaan illalla sai hotellin kalliin miniatyri taideteos ruoka-annoksen eteen, ei paljon naurattanut. Selvisin kuitenkin seuraavaan aamupalaan hengissä :D. En voi ymmärtää, miten ihminen unohtaa syödä mutten ymmärrä aina kaikkea muutenkaan, joten....

_smaller.jpg?hash=31374

_smaller.jpg?hash=31333 Nelli isoissakehäsä ja huonekaveri Sani odottelee kehään menoa.

Sunnuntaina Eepu pääsi kehään heti aamulla ysiltä. Tuomarina oli Guido Schäfer saksasta, jolta ei kyllä ylimääräisä SA;ita herunut. Oikein hyvä arvostelu saatiin:

1½-vuotias. Erinomainen yleiskuva. Neliömäinen, vahva luusto. Urosmainen pää, erittäin kaunis ilme, tummat silmät. Oikein kiinnittyneet ja asentoiset korvat. Keskipitkä kaula, tiivis selkä. Ylöskiinnittynyt häntä, erittäin hyvin kulmautuneet etu- ja takaraajat. Hieman heikot välikämmenet. Vaihteleva harmaa sävytys. Toivoisin eturaajoihin enemmän harmaata väriä. Erittäin hyvin esitetty. Eri2

_smaller.jpg?hash=31423

Nera oli aivan järkyttävän vihainen kun tultiin kotiin. Ensiksi Elvis sai tukkapöllyn ja sitten vasta riemuittiin mun saapumisesta kotiin. Sama kärttyinen linja on jatkunut tänäänkin ja nyt se on suuttunut jo mullekkin, kun jätin sen kotiin :D. Eepua päin ei voi edes katsoa. On kyllä harvinaisen pitkävihaista sorttia. Tosin, sillä on juoksut, niin ehkä sekin vaikuttaa....

_smaller.jpg?hash=31472 Neran mulkoilu ilme. Elvis sijaitsee tässä kuvassa oikealla, eikä muhunkaan päin oikein sovi katsoa :D