Niin mielettömän nopeesti se aika vaan menee, pentusella on 2vk ikää ja painii kokonsa puolesta jo mammuttisarjassa. Pentu oli kasvanut viikonlopun aikan valtavasti! Hirvee rötkylä nukkui pentulaatikon nurkassa, kun päästiin (vihdoinkin) kotiin :).

Silmät ja korvat on auki ja vauhti on tupalaantunut. Pää nousee ja ääntäkin lähtee tarpeen vaatiessa. Painoa on tällähetkellä 1460g. Pentulaatikossa nukutaan joko nurkassa raajat levällään, tai piiloudutaan peittojen alle, siellä onvarmaan mukavan lämpimää. Assi viihtyy jo paljon muualakin kuin pentulassa, mutta kun on menossa pentua katsomaan, Assi tulee hirveellä haukunnalla mukaan.Turkki on kasvanut, ja se on kohta kessun pienen suuren elämän syötävän söpössä vaiheessa!

Tätini asui vkl koirien kanssa täällä meillä ja lauantaina, päivällä tuli viesti et Tanelilla silmät raollaan ja sunnuntaina muistaakseni avautui kokonaan :). Neralla on ollut varmaan hauskaa, kun tätini ja Nera on majailleet myös mummolassa, ja epäilempä, että Nera on lähtenyt massu pullollaan herkkuja kotiin... Lenkkeillyt Nera on myös kovasti. 2-viikkois kuvat mammutista tulee huomenna!