Eilen oli siis kolmas bh kurssi. Päivälläkin tokoiltiin mutta taas vuodatus läsäytti kirjotuksen kiinni ennenkun olin valmis! Tekis mieli valittaa jonnekkin tuokin oli jo ainakin kolmas kerta. No en jaksa alkaa sepustaa uudelleen mutta vihdoin tuo älys seis käskyn! Mun pitää vaan kimittää et seis, niin koira pyäshtyy kuin seinään ;) Tännekkin on tullut kevät. Ekat kärpäset ja perhoset bogattu (ja Nera etenkin ne kärpäset)

No, kurssilla sitten ei mennyt lähellekkään niin putkeen. Riehu lähtiessä Assin kaa niin oli jo valmiiksi jo vähän väsynyt. Toisinkun tiistaina agilityssä ja yleensäkkin palloon ei ollut mitään mielenkiintoa. Nera oli irti koiria, kävelijöitä, autoja ym. Meni ihan vierestä eikä yrittänytkään puikahtaa perään traktorin perään katsoi vähän kaihosti (Neran rakkaus on traktorit :/ ). Häiriötä oli siis tosi paljon, Neralle vähän liikaakin kun yksin aina treenataan. Siispä meidän neiti ei meinannut tajut mikä on maahan meno seuraamisen yhteydessä! Mä oon pitänyt tätä meidän varmimpana liikkeenä! Sitä sitten työstettiin eka kontakti kävelyn avulla ja sitten seuruusta. Sitten muisti ja hokkas ja alkoi itsekkin tarjota sitä. Mari antoi ohjeeksi että tehdä liikkeet sarjassa eli noin parikymmentä toistoa per liike. Motivaattiota eikä intoa ollut paljon mitään, koska ei ole mitenkään ahne eikä siis leikkinytkään jostain syystä tosissaan! Ei meidän kannata sinne Vaasan kisoihin lähteä jos toi ei osaa keskittyä tommosessa paikassa yhtään. Pitäs saaha joku treeni porukkaa joiden kaa treenata ja kun ei kekustassa asuta niin pitäs äitin lähtä aina kuskaan jos haluaa vaihdella kenttiä.

Lopuksi otettiin henkilö ryhmää ja luoksetulo. Luoksetulossa ei eka ollut mitään vauhtia, niimpä Mari piti, mutta alko silti hidastaa metrin pari enne mua. Siihen pitää keksiä jotain. Mari sanoi että Nera voi olla myös aika pirumainen, esittää kilttiä ym, ja että sen omat nartut monesti on. Myös moottoria sais olla enemmän, sen oon itekkin huomannut että tyyppi väsyy tekemiseen aika nopeasti eikä jaksa täysillä kovin kauan.