8 jälkeen (ja vielä silloinkin oli aivan järkyttävän kuuma!) eilen illalla käytiin Neran kaa ottamassa pitkästä aikaa agi ja olivat samalla viimeistely harkat huomiselle koitokselle ;).

Laitettiin neljä hyppyä, putki, puomi ja kepit. Hypyillä eka jotain pyöritys systeemiä, joka ei onnistunut alkuunkaan koira meni aivan kaheliksi kun näki esteet ja ei sitten kuunnellut yhtään. Putki meni puomin ali ja juoksi siitä neljä kertaa ympäri, ennenkun lähti puomille. Loppuun vaikeammalta puolelta kepit, ei ongelmia. Rimat 55, ei yhtään alas. Kontakti tosi hyvät, otettiin yksikseen myös Aa:ta, keinuahan meillä ei ole. Kontaktit oli tosi hyvät, toisin kuin pelkäsin, samoin kepit ja 60cm tuli vain pari rimaa alas, omasta ohjauksesta johtuen.

Toinen kerta onnistui jo vähän paremmin, mutta kuunnella ois saanut vieläkin paljon paremmi. Sit mentiin 4 hyppyä suoraan ja tehtiin niissä, kas hyppyä takas, kolme hyppyä takas jne... Rimat eri korkeuksilla. Ekaks tyyppi vetää kaikki hypyt suoraan, ja kun saan käännytettyä, veti aina yhden hypyn liian kauas. No, näin tällä kertaa, toivottavsti sai nyt purkaa yli-innostuksensa esteisiin ennen keskiviikkoa, sillä toi sinkoilu oli ihan järjetötä. Kun tultiin radoilta Neiti päätti tehdä ihan superhyberparasta seuraamista, kieli poskella, of course ;). 13 päivä Kärsämäellä möllitokot, Neran kaa varmaankin mölliluokkaan ja Assin kaa AVO.