Reilu viikko on mennyt lähinnä koulukirjoja tuijottaessa, aivan hirveetä koerumbaa! Mä en voi ymmärtää mikä ilo opettajilla on laittaa kaikki kokeet samaan syssyyn... viime viikolla oli kolmekoetta peräkkäin ja ensviikko näyttää (onneksi) tasan nollaa :). Blogin kirjoittelu ja koirien kaa puuhailu on jäänyt tästä syystä vähän vähälle. Sunnuntaina käytiin kynttiläkankaalla Sannan kaa tokoilemassa, mutta en enää muista niin tarkasti niin en ala tänne enää mitään väkertämään.

Eilen Neran kaa tokoilua. Pari pitempää seuraamissuoraa ja liikkeelle lähtöjä joissa voisi olla hitusen parempi kontakti. Seuraaminen oli perus kivaa, tähän alkaa jo valitettavasti tottua ;). No ei, hyvähän se vaan on et Neralle on korjaantunut päässä mielikuva seuraamisesta oikeanlaiseski. Liikkeille lähdöissä palkkasin suusta nakilla, oikein mallikkaita. Lopuksi pari eteen menoa, toisessa ei lähtiessään nähnyt kunnolla palloa kun vieri vähän piiloon.

Otettiin esineruutua, niin että käveltiin Neran kaa pitkällä heinä pellolla ja kun Nera ei kiinnittänyt muhun huomiota piilotin esineen ("kokoon taitetun" sateenvajon) ja kutsuin Neran pois, ja lähtin sen etsimään pellon reunasta. Lähtin hyvin ja ei kauaa nokka tuhissut kun kiiti sateenvarjo suussaan pois. Otettiin toinenkin ja yhtä huippu kuin edellinenkin. Mahtavaa ettei Nera vierastanut erillaista esinettä kuin yleensä, ja tajus heti mitä oltiin tekemässä. Liiviä ei ollut päällä.

Assin kaa aloitettiin kaukkareilla kun äitin kaa se liikkuu niissä aina oman mittansa eteen päin. Laitoin Assin taakse muutaman nakin palan ja pyörän korin päällä, ettei karkaa syömään niitä. Ja ei muuten liikkunut milliäkään,- siis eteen päin. Pyörimis suuntaista liikehdintää ei siis lasketa :D. Parin korjauksen jälkeen loistavat i-m-i vaihdot ja siitä vapautus nakeille. Vähän ihanaa seuraamista ja luoksetulo, vähän valui muttei pahasti. '

Kessun ryökäle yllätti mut perusteelliseti alkamalla leikkimään tennispallolla. Tennispallolla, Assin mielestä junttimaisen yksinkertainen keksintö! Oli kyllä hauska nähdä Assi vauhdissa. Aamulla lady mökötti mulle happamena sängyn alla, se saa ihme mökötys oikkuja, edes herkut ei kelvannut :D.

Elviksen kaa seuraamista. Imuttaessa hyvä, mut sit kun ottaa käden pois nenästä aivan kauheeta seilaamista! yritin seinä vieressä, mutta vieroksui seinää että pitää nyt totuttaa se siihen. Maahan menot nopeita ja sivullekkin hyvin. Ja rätistä tuli leikin lomassa pieniä palasia :D.

Elviksen kaa ilmottauduttiin perustottelevaisuus kurssille ja valmennusviikonlopun kirjekkin saapui. Sekin on jo ens viikolla jes :).