Blogin potsauksien kirjoittamisessa on kaikkein hankalinta otsikon ja fiksun ja mielenkiintoisen aloituksen keksiminen. Jotakin kirjoitettavaa ja sanottavaakin kai olisi, mutta se miten asian aloittaisi ja ettei joka potsaus alkaisi samalla lauseella tai valittelulla että "miten blogin kirjoittelu on vähän jäänyt..." ja "se johtuu siitä että.... selilseli...". Kenellekkään ei varmaan jäänyt asia epäselväksi :D?

No niin, valittelujen jälkeen itse asiaan. Viikonloppuna piti käydä ajamassa jälkeä, mutta eiköhän yöllä ole satanut lunta joten sen ajatuksenkin sai haudata lumen alle. Toivottavasti lumi sulais vielä (huom, tää ei ole iha joka vuotinen toive, yleensä toivon että lumi tulis mahdollisimman pian :D) ja pääsis jäljelle. Jäljen sijasta mentiin Roosan kanssa tottistelemaan pesis kentälle. No jaa, eipä nyt mitenkään kehuttavasti mennyt, mutta sen verran kuitenkin, että tajusin tuon treenin ja caniksen houkuttelun hyödyt ja haitat -jutun avulla että Nera on aika passiivinen, eihän sille ole opetettu muuta kuin kosketusalusta ja jotain temppuja naksulla ja niistä Nera tykkää aivan hirveesti.

Eilen käytiin koululla tottistelemassa. Tavoitteena, että Nera olisi mahdollisimman aktiivinen ja yrittäisi itse. Seisoin eka paikallani hetken aikaa ja Nera alkaa eka tuijottamaan ja sitten kokeileen eri toimintoja miten saisi huomiota. Käskin sivulle ja Nera oli hirveen kontakti hakuisena ja tarkkana. Näitä muutama ja Nera haki kohta koko ajan kontaktia ja odotti käskyä. Tehtiin muovirasian kannella kosketusalustaa, jotka oli oikein kivoja, paitsi kun neiti hokasas että se noutaa sen mulle... Laitoin sit omat varpaat kannen päälle ettei saa sitä irti maasta. Tauko ja tehtiin hyvä vireistä, sitä kivaa ja nättiä seuraamista. Ajattelin vaihtaa tähän parempaan seuraamiseen käsky sanan, jolla se tekee vain tätä kivaa seuraamista jota haluan, eikä sitä astetta huonompaa. Loppuun takapään käyttö harjoituksia ja 2x luoksaria, eka vauhti ja toinen normi tuli tosi tiivisti suoraan eteen, edistystä!