Eilen oli siis neljäs bh-kurssi. Vuorossa oli kaupunki osuus. Aluksi veti kunoli innoissaan et missäs nyt ollaan ja kun käytiin kolmen koiran kaa kiertään kortteli. Aluksi tuli myös räyhäävä tiibetisspanieli niin sen luo yritti mennä. Melkein heti kyllä rauhoittui ja käveli kuin kunnon koira ;). Koirat kyllä passa hyvin yhteen; 2 bortsua (näyttely linjainen ja työlinjainen Marin Tuima) ja pk. collie. Käyttettiin hyväksi tipsua ja sen mummelia ja käveltiin ohi 2 kertaa uudelleen. Nera ei reagoinnut koiraa millään tavalla. Sitten järjesttettiin pieni kaupunki osuus rata. Äiti tuli Marin Skidin kaa vastaan ja juoksia takaa ja edestä. Sitten laitettiin koira kiinni  ja menin piillon. Kun Skidi käveli ohi haukku. Sitten jätin uudestaan ja sanoin paikka. Oli pysynyt täsmälleen siinä vaikka ohi meni kuriton sakenmanni.

Kun aikaa oli niin otettiin tottis osuutta. Nera meni eka paikalla makuuseen. Oli varmaan bh-kokeen matka ja olin selin ja autoja ym. meni koko ajan ohi. Kävin n. minuutin päästä palkkaan ja takain ja uudestaan  n. minsan päästä. Sitten alko nousta ja sitten kävin lähellä lyhyitä pätkiä. Otin paikalla makuusta ja mentiin ottaan jotain liikettä. Päätin ottaa maahan menon. Meni vähän hitaasti mutta piti hyvin kontaktia. Uudestaan ja nyt oli niin kymppi paitsi että vauhti ei ollut kovin hääppönen luoksetulossa. Pitää alkaa juosta niissä karkuun... Nyt oli siis kerrankin BH-kurssilla innokas tekeen töitä.

Ennen Nivalaan meno kävin Ylivieskassa ostaan kunnon kameran (huonoista kuvista voi päätellä että meillä on ikivanha "pokkarin" romu). Pitkään mietin Nikon d 60 ja Canon 1000d välillä mutta päädyin sitten Canoniin. Nyt toivon mukaan tulee parempia kuvia ;D.

Ai niin, Hauskaa Vappua!