Joulu kuluikin sitten ihan perinteisesti aivan tolkuttomasti syöden, oleilun ja ulkoilun vuorottelussa ja muuta pientä puuhaillessa. Joulukuvat jäivät valitettavan pienimääräiseksi, kun olin objektiivissa asentanut automaatti tarkennuksen pois päältä...;(. Neran paketista paljastui himoitsemani musta Hurtan Pro -mantteli, pitää laittaa upeasta takista omistajansa päällä kuva. Niin ja kaverilta sain ruutu merkit eikä kenelläkään taatusti oo yhtä päheitä ruutumerkkejä :D

_smaller.jpg  kuvahavainto merkeistä

Kuvasta viestittyy selkeästi Neran mielipide tälläisten kuvien julkaiusta ;). Noomi oli mulla eilisen päivähoidossa ja lenkkeiltiinkin sitten 4 koiran voimin. Noomi on kyllä ihana, saattoi ihan huoletta pitää omien kanssa irti, eikä tarvinnut huolehtia että jonnekkin lähtisi. Ulkona oli oikein iloinen ja reipas, mutta sisällä vähän jänskätti ja Elvis otti hermoon.

_smaller.jpg

Vähän olen treenaillutkin Neran ja Elviksen kanssa. Eilen otettiin Neran kanssa pitempi seuraaminen, jossa onnistuin mukavasti paniostamaan koiraa tuijottamalla sitä, jonka seurauksen paikka oli vähän takana, mutta muuten ei moitittavaa, hyvä kontakti ja iloista tekemistä. Sekä tänään tehtiin ruutua. Elviksen kanssa käytiin koululla, jossa oli mukavan häiriöistä, paljon lapsia, jääkiekkoilijoita, pulkkailijoita jne. Elviksellä normaalia iloista ja vauhdikasta tekemistä. Niin ja, törmäsin kyllä röyhkeimpään varkauteen koko elämäni aikana :D. Olitiin Eepan kanssa lopettelemassa ja noutokapula oli hieman kauempana maassa. Koulun naapurissa asuvien ihmisten koirat tulivat taas vaihteeksi häiriköimään meidän treenejä. Ja eiköihän nuorempi huligaani taaperra suoraan kapulan luo, nappaa sitä suuhunsa ja juokse tukkaputkella häntä hulmuten isoveikka perässään kotiinsa.... En sitten viitsinyt lähteä vaatimaan kapulaa takaisin, kun ajattelinkaan millainen keskustelu siitäkin olisi syntynyt: "Teidän koirat varasti mun puisenkoirankoulutus välineen, mä haluaisin sen nyt heti takasin!" :DD

_smaller.jpg Elviksen joulunviettoa