Elvis pääsi nyt 13-viikon iässä ekoille rokoruksilleen (viime viikolla ei ollut täällä ollenkaan ell, ja päivystys Oulaisissa klo. 8-10, joten rokotukset viikon myöhässä). Hienosti Elppa oli käyttäytynyt, pallit oli löytyneet (siruttava ell ei ollut osannut katsoa niitä) ja herra painaa 8,2kg! No isohan tuo onkin aina ollut ja tulee ehkä aina olemaan :)... Lääkärireissun jälkeen Elvis tuli vielä katsomaan juoksukisojen hulinaa, jossa olin juoksemassa.

Assi on innostunut nuorison kaa leikkimään, kun Nera ja Elvis jyryää koko ajan ja Elvis saa kovaa kyytiä, sekä oppi bordercolliemaisia käyttäytymistapoja mm. hiipimistä, vaanimista, tuijottamista ja salaman nopeita syöksyjä joita ne käyttävät yhdessä Assia vastaan :). Pikku E tahtoo vielä kokonsa pulesta jäädä jalkoihin, kun isot innostuu.

Ja niin röyhkee toi kakara on äitiänsä kohtaan et on jyrännyt sen jo aivan alleen, tosin Assi nyt on niin pehmo ja niin raukkis et jää aina kaikkien alle. Elvis pistelee oman ruokansa, jonka se saa viiemsenä, ruokaa on eniten ja on syönyt ensimmäisenä kävelis surutta äipän kupille, jos Assi ei ois eristyksessä toisessa huoneessa. Neran kupille ei ole asiaa, sieltä saa penska lähdöt. Aivan mahdoton hulivilihän tuo on, mutta onneks ei sentään niin paha kuin Assi oli, vaikka lahkeissa onkin koko ajan kiinni, kokeilee hampaitaan joka paikkaan, keilaa kukkia ja kuten kaverini epäili, se ei lepää koskaan =). Ja Nera ei ikinä oo tehnyt mitään tuollasta, varmaan kauhistelee pennun "metkuja" Cool.