Eilen iltapäivällä käytiin Julian kaa tokoileen. Koitetiin keretä valoisan aikaan, kun kentällä ei ollut valoja, mutta aika pimeässähän sitä sitten kumminkin tokoiltiin. Neran kaa oli tarkoitus ottaa kisan omaisesti. Ekahan oli sitä haahuilua, seuraaminen aika karmaisevaa, ja tuijottelua jonnekkin kaukaisuutee. Eli selvästi yritti saada minut muuttumaan. Tiukasti vaadin tekemään ja alkoihan se jotakin tehdäkkin! Palkkasin joka toisen tai kolmannen liikkeen jälkeen. Ennen palkkauksia tai liikkeiden välissä nostin kädet sivulle, ja olin et jes jes! Oli siitäkin innoissaan.

Seuraaminen oli tosi kivaa, sillon kun se alko onnistuun. Luoksetulo toko kisoissa ois ollut kymppi, mutta se riiviö ei tule eteen! Tähän nyt tehotreeniä, jos joskus aikoo saada sen tulemaan _eteen_.  Tehtiin myös ihan vaan sivulle tulemisa ja pikku seuraamispätkiä.

Käytiin sitten vielä Ronjan ja Julian kaa lenkillä. Neran yskäkin on alkanut loppua! Silloin tällöin vielä yskähtelee. Soitettiin ell, joka epäili kennel yskää, kun sitä on kuulemma täälläpäin liikkeellä. Mutta en sitten tiedä oliko sitä, kun noin yhtä äkkiä loppuikin.