Joops, eli eilen lähdetiin käymään kentällä. Friida ja Maiju olivat myös, ja Sani pentu kävi söpöstelemässä ja Siiri toimittamassa häiriökoiran virkaa. Neralla oli siis ihan omituisen paljon virtaa ja intoa (+ nälkä ;)), ja tekeminen oli vaihteeksi sen mukaista. Autoonkaan ei suostunt hypäämään kun kentälle ois pitänyt päästä!

Seuraamisessa otetiin paljon pieniä pätkiä jotka oli tosi mukavia, painoi jonkun verran kun sen seuraaminen on niin tiivistä. Mutta muuten oon tosi tyytyväinen. Muutenkin ollaan siirrytty melkein lelu palkkauksen puolelle kun tekee lelulle paremmin ja sai palkatessakin hirveitä hepuleita lelun kaa. Istuminen oli upea, vihdoin se on tajunnut sen idean! Maahan meno kans, tapansa mukaan Neran lemppari liike, ja sen jostain syystä huomaa! No, joka treeneissä pitää olla jotain huonompaa, tällä kertaa se oli nouto. Leikki kapulalla ja luovutukset oli aika huonoja. Hyppynouto oli tosi hyvä, meinas vaan varastaa, sain kuitenkin kiinni. Eteen meno oli paras pitkiin aikoihi! Sen on takunnut mutta nyt juoksi lelulle tosi hyvin!

Paikalla makuu oli muuten hyvä loppu ajasta vähän haisteli josta kielsin. Oisko ollut 3-4 minuutttia äiti oli Assille piilossa, Assikin muuten hyvin, aluksi rapsutteli. Neen kaa kokeiltiin lopuksi pk- A estettä, eka meinas kiertää, mutta loput 2 kertaa rymisteli hienosti. Noutonut ei yli, kierisi ja tää oli hyvä tasmaanouto. Assin kaa tahkotaan kaukkareissa, niitä se ei kyllä tajua millään, aina vaan takamus kääntyy sivulle..... Muuten Assin tekeminen oli ihan ok;ta. Neran valeraskaus alkaa helpottaa, kovasti silti petaillaan sänkyjä ja yhtenä iltana rakensi kovasti pesää sängyn alle.