...Neran jalan suhteen =). Akuutista soittivat päivällä, ortopedi oli katsonut kuvat, ja ristisiteet ja jänteet eivät olleet vaurioituneet kuin lievästi, leikata ei pidä ja ja jalan pitäisi parantua kahdenviikon tukiside kuurilla ;). Jes, aivan loistavaa! Kävin apteekista ostamassa kipsinalus pumpulia, joustavaa sideharsoa ja itsestään liimautuvaa tukisidettä. Nyt kaksviikkoa niillä, 5 päivän välein vaihdetaan. Turvotus on laskenut tassusta nyt kokonaan. Jos nilkuttaa vielä kahden viikonkin päästä, pitää mennä uudestaan Ouluun. Kaikki tän vuoden suunnitelmat ei sitten menekkään aivan uusiksi, Kuopion näyttelyt varmaan jäävät kuitenkin välistä, katsellaan miten lähtee parantumaan :).

Elvis tosiaan oli lauantaina pentukurssilla (onko nyt jo muka tiistai?). Mentiin Sanna ja Eekan kyydillä, hienosti mies osas rauhottua, vaikka painikaveri hihhuloi takapenkillä, E itse matkusti edessä mun jaloissa. Oltiin vähän myöhässä, mutta kerettiin ihan hyvin mukaan. Aloitettiin katsekontaktilla, vähän aikaa piti asiaan kuuluvasti katsella ympärille silmät lautasen kokoisina, mutta alkoi ottaa ihan hyvin loppua kohden. Maahan menot sujui kivasti ja luoksetulossa oli ennen kaikkea vauhtia. Käsittely harjoituksissa oli aika innokas tapaus, kun uusi aivan vastustamattoman ihana täti tulee luokse. Loppuun oli vielä rauhoittumis harjoitus, mikä oli Eepalle kyllä harjoitus ihan omiaan, jossa meille kyllä riittä petrattavaa ;).