Perjantaina Oulaisten kennelkerhon bussilla lähdettiin 22.30 aikoihin kohti Helsinkiä. Koirat oli boxeissa ja Nera oli yhden häkin päällä omassa häkissään. Tyttö oli ihan rauhassa, nukkui koko yön. Kaksijalkaiset ei sitten nukkunut aivan niin hyvin...

 Lauantai aamuyöllä viiden aikaan oli tunnin pysähdys josta tunti Helsinkiin. Heti kun tultiin linja-autosta törmättiin Eija-kasvattajaan. Sitten bortsukehälle, laitettiin kamat siihen ja ooteltiin kehän alkua. Pentuluokassa Neran lisäksi oli Neran Lily-sisko. Nera seisoi ja liikkui kivasti, taisi tuomarikin tykätä kun katsoi tarkkaan liikeitä. Nera sai KP ja oli sitten ROP-pentu! Arvostelu oli ihan hyvä, kehä sihteerin käsiala yhtä töherrystä ja en oo mitenkään hyvä englannissa, joten en viitsi alkaa arvaileen sanoja tänne ;D. Joku suomensi se mutta en muista sanan tarkasti.

 Näin myös Tiia ja Ruutia (Tiia on tehnyt mulle mun sivut). Illalla kun päästiin hotellille oli ihan sippi, onneksi saai nukkua vähän aikaa. Nera ei suostunut tekeen tarpeita vasata kun yhdeksän aikaan illalla ja edellisen kerran teki yöllä kun pysähdyttiin... Oikea maalaistollo!

Sunnuntain lähettiin kymmenen aikoihin messariin. Nera suostu tekemään tarpeensa messarin vieressä olevaan pusikkoon. Nerakin pääsi kun oli kulku luvat. Sitten shoppailin Veera-kamun kaa ja kävin kattoon näytöksiä ja eläin messuilla. Kyllä fretit oli suloisia ;). Sunnuntaina oli myös kessut ja käytiin katsoo urokset. Loppukilpailutkin käytiin kattoon kun bussi lähti koti puoleen vasta niiden jälkeen.

Seitsemän jälkeen linja-auto lähti koti puoleen ja yö matkustettiin. Kolmen aikoihin oltiin kotona. Kaija P ja Tiia H ottamia kuvia:

DSC_0103.jpg

DSC_0109.jpg

IMG_0439.jpg

IMG_04442.jpg

IMG_0436.jpg Lily- sisko

Kiitos kuvie ottajille! Lisää kuvia galleriassa!