Eli siis tänään ja huomenna myös tottisteltiin (tai tottisetellaan)Cool.  Nerpukan kaa alotettiin (taas ja jälleen) seuraamisella. Nyt otettiin pitempi seuraaminen. Pidin kättä rinnan päällä et vahvistus kontakti(en oo pitkään aikaan pitänyt kättä ylhäällä). Käännöksissä kontakti vähän jäi. Sitten laitoin käden takasin sivulle ja hyvin piti edelleen =). Sit istuminen. Se alkaa sujua. Annoin käsi avun ja siitä koiran eteen, ja kun olin siinä yritti mennä maahan. Kielto ja uudestaan, nyt oli hyvä ;). Luoksetulo vielä niin että Timo piti kiinni. Kova vauhti eikä törmännyt jalkoihinkaa. Ne törmäykset johtu varmaan siitä et koira tuli sillon alamäkeen niin ei kerennyt jarruttaa.

Noutoa: Tasamaa nouto ok, oisko 3 kertaa otettu. Toisella kerralla teki "kunnia kierroksen". Sitten ongelmallisimpaan liikkeeseen eli hyppy noutoon! Hyppäs kyllä noutamaan mutta kun halus kiertää sen esteen. Pari onnistunutta suoritusta saatiin tosi monesta yrityksestä. Kokeilin kepillä ja patukalla, patukan kaa pisti ihan leikiksi. Lopuks eteen meno. Vein patukan palkaksi. Meni ja lähti hyvällä vauhdilla, mut pysähty vähän ennen patukkaa kun ei nähnyt sitä. Ihan lopuksi vietiin hyppy halkoinjen väliin niin ettei päässyt kiertään sitä. Siitä saatiin pari huippu suoritusta ja siihen lopetettiin.

Illalla on agitreenit ja iltapäivällä mentiin Neran kaa tottutautumaan kaupunkilais elämään. Kuljettiin alikulku tunneleissa ym. ja käytiin lemmikki eläin liikkeessä jossa oli pari Neitokakudaa ja Nera oli kuolla järkytyksestä x). Siis se lenkilläkin jahtaa töyhtöhyyppiä ja lokkeja niin sit pari häkkilintua saa Meidän- Niin- Rohkean- Palveluskoiran ihan pois tolaltaan!