Huhhuijaa puh huijaa, viikko ollaan taas kovasti treenattu, joten sula mahdottomuus muistaa kaikkea, mutta yritetäämpäs raapustella ylös jotain.

Keskiviikkona oli agitreenit. Neran kanssa ei oltu tehty pariin päivään mitään, joten neidillä oli aivan liikaa virtaa mihinkään keskittymistä ja aivojen käyttöä vaativaan suoritukseen, kuten paikalla pysymiseen. Ja kyllä siitä väännettiin! Uskomatonta minkälaisen tahtojen taiston saatiin aikaan. Lopulta tarvittiin Sanna kiinni pitäjäksi. Mutta sittenkun päästiin radalle tuo oli aivan huippu! Ihan satalasissa mentiin molemmat, mutta pysyi silti tosi hyvin hallinnassa, rimat ei vaan tahtonut tuossa vauhdissa pysyä. Kepeillekkin mentiin tosi kovalla vauhdilla ja putkesta tiukalla kulmalla. Ei mitään ongelmia, ihana Nera <3.

Elviksen kanssa ollaan tokoiltu melkein jokapäivä. Torstaina kävin ostamassa Nera ja Elvis kokoisen noutokapula, joka onkin ollut ahkerassa käytössä. Meidän muut kapulta kun on Assi kokoa ja PK kapula. Viikonloppu ollaan oltu koirien kanssa yksin kotona (tai pikemminkin neljästään), ja joka koissu on treenattu ahkerasti.

 Neran teki eilen aamulla esineruutua. Tein pellolle kisamaisen esineruudun kahdella esineellä, liivit päällä. Tää on ensimmäinen ruutu liivit päällä jota ei tehty näöllä. Ekalla lähetyksellä katso mua hölmönä, siis mitä mun piti tehdä?! Otin koiran takasin ja hetsasin sitä lähtemään. Lähti etsimään, ei kovin kovalla vauhdilla, mutta loppua kohden vauhti kiihtyi ja esine nousi. Toiseen hetsasin lisää ja lähti todella hyvin, harmi ettei esine löytynyt tässä hyvässä vauhdissa, vaan vasta kun vauhti alkoi hyytymään. Mutta tyytyväinen voin olla, että esineet taas nousee liivit päällä :). Parikertaa ollaan metsässä näöllä tehty.

Elvis on treenannut ahkerasti kapulan pitoa. Herra on tässä liikkeessä ihan mielissään, vähänkö hän osaa pitää kapulaa suussa :D. Edin kanssa ilmottauduttiin muuten nuorte tokon valmennus vkl, odotan jo nyt ihan intona! Luoksarissa treenataan ettei syliin hypätä, ja tällähetkellä näyttäisi että oppi alkaa upota päähän. Tänään illalla ollaan menossa tekemään kokeen omaiset, jospa pääsissi puuttumaan haukkumiseen. Assikin on treenannut onnesta soikeana. Se suorastaan hyppi tasa jalkaa kun pääsi pitkästä aikaa treenaamaan. Assin kanssa on tosi mukava treenata, kyllä on poika äitiinsä tullut tässä suhteessa. Muuten Elvis kyllä vaikuttaa rauhallisemmalta ja tasapainoisemmalta kuin äitinsä sähköjänis :). Kuviakin tuli taas pitkästä aikaa viikonloppuna räpsittyä, pitää latailla niitä tässä koneella kunhan kerkiää.