Aamupäivällä lähdettiin tytsyjen kaa kylälle treenaamaan, lenkkeilemään ja leikkimään Ron-perron kanssa. Ron ihastui, kuten useimmat muutkin urokset, Assiin ja Assin söpöön peppuun ja roikkui Assi perässä raastamassa Assinhermoja. Neran mielestä se unohdettiin kokonaan. Mentiin agi kentälle ja Ron aloitti ja otin kuvia. Roosa otti Neran tokoista ja leikeistä ja tytöistäyhteis kuvan- laitan ne tänne sitten kun Roosa lähettää ne. Nera tokoili tälläsii:

Seuraaminen ei ollut mitään parasta mutta siedettävää. Kääntyilin aika paljon ja tein neliötä vasempaan suuntaan. Namilla sain menemään paremmin. Maahan menot oli hyviä. Samoin luoksetulot.Enää ei varastakkaan ja tulee hyvällä vauhdilla hyvin eteen. Eteen meno otettiin, juoksi lautasen ohi ja etsi sitä ympäri kenttää kunnes lopulta löysi sen. Eteen päin lähti kumminkin eli on ymmärtänyt idena :). Oon alkanut tässä miettiä ettäoonkohan treenannut tokoa liian paljon kun siihen ei kyllä ikinä oo ollut samanlaista intoa kun agilityyn ja jälkeen. Ja jos aikoo pk:ssa kisata niin pitäis tottelevaisuuttakin vähän osata. Ehkä Nera ei halua harrastaa tokoaSilmänisku.

Sitten suunnattiin koira puistoon minne koirat pääsi riehumaan. Oli niillä kyllä niin hauskaa, Ronkin unohti Assi peffan vähäksi aikaa. Assi veti edellä ja pennut perässä =). Niin laitan niitä kuvia sittenkun Roosa laittaa niitä ja saan omia kuviakin koneelle. Nyt tytsyt makaa sorkat suorina, ja Nera leikkii pehmoeläitä mun sängyssä. Illalla lähetään hiihtään Neran kaa jos se jaksaa...