Illalla lähdettiin koiruuksien kaa kylälle kun aateltiin että on tottisrinki. Mutta kun tultiin kentälle niin eihän siellä mitää treenenjä ollut. No lähdettiin sitten vaihteeksi kylälle lenkille (asustetaan syrjä kylällä) ja mentiin Mäkirinteen koulun parkkipaikalle treenaamaan:

Nera meni tosi hyvin, vaikka oli super paljon häiriötä (autoja, mopoja, moottorikelkkoja, ohikulkijoita). Aloitettiin seuraamisella, äiti ja Assi tokosi vieressä.

Seuraaminen oli hyvää hyvä kontakti, ehkä ois voinut olla korkeampi vire. Muuten oli tosi kivaa ja tehtiin vähän pitempiäkin pätkiä. Sitten otin maahan menoja seur. yht. seuraaminen hyvää ja tosi pikainen maahan painuminen. Ensin tössytin ja sitten otin että menin vähän ohi. Hyvin meni niinkin että tössytin ohi.

Lopuksi otettiin äitin ja Assin kaa paikalla makuu, molemmat remmin mitalla, kun tie meni ihan vierestä. Nera makasi hyvin 3 kerta kävin palkkaamassa suunnilleen 1 ½ min aikana.

Tosi mukavat ja onnistuneet treenit.  Assi tokoili myös samoja juttuja kun mä ja Nera.