Hiljaiseloa jatkunee edelleen. Onneksi ensiviikonloppuna on kauan odotettu Voittaja -näyttely, ja näkee serkkujakin reissun aikana. Hommaa mutkistaa se seikka, että Nera päätti aloittaa juoksunsa ja "parhaat päivät" alkavat messariviikonlopun jälkeen. Ja en ole aivan varma, voiko iskän vastuulle jättää, että nuorimies, jonka hormoonit voivat alkaa hyrrätä kyseisenä ajankohtana, pitää käpälät erossa Nerasta. Joten, jos joku haluaa ottaa jomman kumman, Neran tai Elviksen viikonlopuksi yökylään, olisi kiva juttu =).

Ja palataan taas pitkästä aikaa aiheeseen jalka, kun sen kuulumisia ei ole tullut pitkään aikaa päivitettyä. Tulevaisuus näyttää todella valoisalta, kipuilua/ontumista ymv. ei ole tapahtunut viikkoihin, Elviksen kanssa rallittaessa vauhti on sama mitä ennen onnettomuuttakin. Nera viettää siis täysin normaali, erittäin nopealiikkeistä bordercollien elämää. Joten kaikki näyttäisi olevan nyt hyvin ja siitä olen todella iloinen, eikä jalkaa tarvinnut leikata, josta olisi seurannut pitkä toipumisjakso. Ja kuten Seinäjoen näyttelyissä todettiin; liikkuu kauniilla ja normaalilla askeleella. Agilitynpariin palataan ensivuoden alussa, ja toivon mukaan pääsisimme Ykaan treenaamaan.

_smaller.jpg