No niin, siirryn siis pelkästään blogi linjalle, kotisivut ei päivity enää, niinkuin eivät ole päivittyneet pitkään aikaa, eikä ne toimi Internet Explorerilla. Mutta meidän galleria toimii normaalisti, lisään sen linkki laatikkoon, meidän linkit löytyy tällä hetkellä alhaalta oikealta. Osaisko joku neuvoa, miten saan osan laatikoista vasemmalle sivulle ja osan oikealle? Nyt kun ne kaikki on oikealla....

Aamulla maalattiin Sannojen kaa meidän poppoon uusi A-este ja pituus. Jee, kohta on pästään ottaan agilityä uusilla esteillä (ja ovat kyllä tyylikkäät, vaikka ovatkin itse tehdyt). Päivällä mentiin ottaan Julian ja Ronjan kaa tottista. Neran kaa eka vaan leikittiin, otettiin luoksetulo ja vähän kontakti juttuja. Ei oikein perusasennoissa ja käännöksissä ollut ihan parasta, kun aurinko paisto kuumasti, mutta ihan siedettävää kuitenkin, kun päättää ajatella positiivisesti ;). Otettiin loppuun sielä vaikea paikalla olo, heittelin palloa, olin piilossa, Ronja kustuttiin luokse jne. Oli myös kohtuu pitkä aika, ainakin 5min.