Assi pyörähteli launataina vielä melko vajaassa turkissa Yppärin rymiksissä Paavo Mattilan tuomaroimana. Kessuja oli viisi kipaletta joista neljä narttuja. Mä itse en ollut paikalla kun vedeltiin Elpan kaa viimeistä pentukussia menemään. Tälläsen arvostelun Assi itselleen misseili:

Hyvä rakenetinen, hieman pitkä narttu, jolla hyvä pää. Silät saisivat olla hieman tummemmat. Hyvä kaula, sopivan vahva runko. Hyvät raajat. Hyvä turkki ja häntä. Kaunis väritys. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne. EH1

(Arvostelusta päätellen aika lyhyt lauseinen tuomari ;D). Assi oli esiintynyt oikein nätisti, mutta sitten muualla se oli pistänyt ranttaliksi ja flirttaiut pojille ja eikä haitannut vaikka iskettävä ois ollut tyttökin. Yhden rähäkänkin Assi oli onnistunut keikaroinnillaan uroksille aiheuttamaan ja ois itsekkin halunut osallistua siihen. Assi tappeleun aiheuttajan on jotain aivan absurdia ajatuksenakin :D.

------

Elviksen kaa oltiin siis pentukurssilla. Aloitettiin sivulla ja toi kakaraha oli alkanut hoksiin sen sen ajatuksen ja yllätti mut oikein perusteellisesti tälläämällä itseään mun sivulle ilman käsiapua. Hyvä Elppa! Jopa melkein kaikki itsetarjoamatkin on kutkakuinkin oikeessa kohdassa. Sit tehtiin näyttely seisomista. Naksuttelin sille ja herraseisoi ihan tajuttoman kauniisti! Uskomatonta miten tuo keksii opetettavat asiat niin helposti (sanon minä, joka on treenannut kaksi vuotta borstun kanssa ;D)! Mätsäreissähän ei esiintyminen oikein onnistunut ja tuolla ei tarvinnut kun parikertaa naksutella sille. Pitäs treenata enempi....

Pujoteltiin sit muita pentuja ja pidettiin kontaktia. Ja loppuun paikalla makuu, josta paljastui se ettei Eeppaa oo makuutettu paikoillaan kuin pari kertaa, vastoin ohjaajan käsitystä ;). Ee:tä ei ois millään huvittanut olla paikallaan! Noo, eipäs tuo nyt kovin vaarallista ole. Vietiin Sannan kaa vielä Elvis ja Eeka koirapuistoon leikkimään et oisivat pennut nyt varmasti rauhallisia ja väsyneitä. Meillä kesti rauhaa ehkä jopa puoli tuntia ;).