Maanantaina mentiin Neran kanssa Marille hierottamaan kipeää selkää. Aloittaessa selkä oli tosi jumissa ja jäykkä, mutta Mari sai selän auki. Heti kotiin lähdetteässäkin koko koira oli omaan silmään ihan eri oloinen, jotenki paljon rennompi. Muuten kaikki paikat oli hyvin auki ja hyvässä kunnossa. Tultiin siihen tulokseen, että perjatai-iltana oltiin Veeran ja Ritun kanssa lenkillä ja koirat otti yhteen (Ritu tuli Neran selän takaa). Joten Neran väistäessä takaa päin tulevaa Ritua on selkä varmaan ollut huonossa asennossa ja äkkiliikkeen vaikutuksesta vetänyt jumiin. Mutta onneksi kaikki on nyt hyvin ja lauantaina päästään kisoihin :).

Tänään käytiin Neran kanssa kahdestaan agikentällä tekemässä kunnon himo viilaustreenit. Paikalla ololla alotettiin, että koira-pysyy-paikallaan-vaikka-mä-näytänkin-siltä-että-kohta-lähetään-meneen. Tälläsia pitäs ottaa useammin, Nera kun tahtoo yrittää aina välillä varastaa, mutta alkoi yllättävän vähällä treenillä pysymään tosi hyvin. Harjoiteltiin samalla ohjauskuvioita, mitä ollaan näissä viime treeniessä tehty.

Väliin pikku tauko ja viilattiin kontakteja ja keppejä. Kontaktit onnistui oikein hyvin, mutta kepit oli aivan yli vedot. Lähetin koiran kepeille ja sain lähteä itse juoksemaan lähes 90 asteen kulmassa toiseen suuntaan ja tämä vain kepittelee <3. Huippu Nera. Loppuun tehtiin vielä hyppyjumppaa. Pitäs käydä useammin vaan yksin treenaamassa tälläsiä pikkujuttuja joita sais viilata ja viilata niin paljon kun jaksaa.