Eipäs enää paljon paremmin viikonloppuaan viettää, Valkeakoskella oli ihan huippua! Aloitetaan tää leirikertomus nyt vaikka oikein perjantaista.

Huonekavereiksi saatiin Hilla ja Vilja-kessu ja me oltiin siis ainoat tokottelijat, agiliidereitä oli jopa 3 ja JH:ta 16... Hotelli Waltikan maastot oli oikein koiraystävälliset, metsääkin lähellä. Leiri alkoi majottautumisen jälkeen info tilaisuudella ja eläinfysioterapeutti Elina Karhumäen harrastuskoiran lihashuolto luennolla, missä oli paljon tosi hyvää asiaa, peruskunnon luomisesta, venytyksistä ja jumpista. Safkaa, iltalenkki ja eipä meillä muuta ohjelmaa ehtinyt olla.

Launataina heti aamulla oli kuljetus maailman suurimmalle koiraurheilukeskukselle Best in -areenalle :). Olipas näin korvessa asuva juntin silmistä kyllä ihan hulpea paikka: http://www.sportdogpark.fi/index.html. Aamupäiväksi oli varattu 3 tuntia koulutusta ja kouluttajana oli MM3 Nina Manner. No joo, ei saatu aikaa kulumaan kuin kolme varttia eikä kyllä mitään uutta tullut, mikä oli pieni pettymys. Päästiin tästä edestä kuitenkin agiliitelijöiden kanssa Huittisen Harrin agiluennolle, mikä ei ollut yhtään hassumpi, päin vastoin :). Harrin kanssa käsiteltiin ratoja ja pääseepäs agiporukalle pätemään miten tehdään saksalainen ;). Harrin luennon välissä oli lounas ja päästiin kisajännitys luennolle jota odotin kovasti ja tuli hyviä juttuja joita mun pitää alkaa "harjoittelemaan". Illalle oli vielä Jennin kanssa ihanta kaksi tunutia treenausta ja kaks tuntia meni siivillä.

Aloitettiin seuraamisella joka oli ihan hirveetä, mutta voi vaan syyttää itseensä mitäs en viritellyt koiraa yhtään :(. Saatiin siihen kuitenkin ihan hyviä juttuja jne. Noutoon saatiin myös pitää vaan alkaa tehdä kita auki, kapula suuhun, kita kiinni -tekiikkaa, Neran vastusteluista huolimatta. Jennin kaa jutellessa ja neuvoessa Neraa alkoi ihmetyttää että miksi mä en oo hössöttämässä sen luona lelujen ja namien kaa enkä kiinnitä siihen mitään huomiota. Nee aloitti hirveen haukkumiskomentamis toimet ja mä en kiinnittänyt siihen mitään huomiota, kun hiljeni ja rauhoittui hiema mentiin tekeen maahan meno jossa seuraaminenkin alkoi näyttää jo joltain ja maahan menokin oli kiva :). Tehtiin myös takapään käyttö harjoituksia ja tosi hauskoja paikalla makuita. Ruokaa, iltalenkki ja Jenni tuli vielä kylään mulle ja Hillalle.

Sunnutaina myös, aamupalan jälkeen hallille treenaamaan Jennin oppiin. Jenni järjesti meillä kananmuna juoksukonttaus -kilpailun jonka me Neran kanssa lahjakkaasti hävittiin, koska Nera olisi hallunnut syödä munan (hyvä laittaa omat mokailut Neran niskoille :D). Neralle alettiin opettamaan ruutua, jonka opetuksesta mulla ei ollut mitään hajua. Neralla oli koko ajan hyvä vire ja tykkäs selvästi ruudusta. Nyt pitäis vaan alkaa metsästämään jostain saman kokoisia ja värisiä lasten ämpäreitä. Otettiin luoksetulo harjoituksia parikappaletta Hillan ja Viljan kaa. Ja viimeseksi sivulta maahan menoa ja istumaan nousua. Nera alkoi olla jo niin väsynyt et lopetettiin siihen ja käytiin ihan ihan lopuksi vaan leikkimässä. Nera oli niin väsynyt et alkoi nukkumaan paikassa jossa otettiin sen vieressä agilityä :D. Saatiin myös vinkkiä siihen et jos Nera lässähtää tai alkaa seuraamisessa laamailla jms. Hotellilla vielä ruokaa ja lähdettiin kotiin päin.

Oli kyllä niin ihana viikonloppu, en ois millään halunnut lähtee kotiin, sinne ois voinut jäädä asumaan :(. Äkkiä ens vuonna uudestaan ja syysloman saa treenailla uusilla neuvoilla ja ohjeilla. Kessuja oli tätini hoitamassa kotona. Ja jos joku blogin lukija haluaa tietää enemmän noista luennoista, voin laittaa muistiinpanot blogiin :).