Tänään oltiin mätsäreissä Kärsämäellä. Isoja koiria oli 20 ja Nera oli punasten 3!!! Itse oon tosi tyytyväinen sen esiintymiseen, ja sillä oli into yritää. Kehässä oli oikein mukava olla innokkasti esiintyvän koiran kaa. Meillä oli parina Nelli labradori, mikä oli vähän harmi kun ollaan Nellin ja Nellin omistajan Veeran kaa kavereita. Ennen kehään menoa Nera oli oikein innokas ja halus selvästi ottaa tottista. Otettiin vähän ja Nera oli et JES, tää on ihan huippu juttu! Odotellessa teki perusasentoja ja oli; HEI , kato miten hienosti mä oon!

Tällä viikolla ollaan tehty kyllä vähän kaiken näköstä ja mitään ei oo saanu kirjjotettua ylös! Eilen käytiin Nellin ja Veeran kaa uimassa ja Nera porskutti jokea puolelta toiselle minkä kekesi. Ja itse kun menin uimaan, se yritti hukuttaa mut kiipeemällä selän päälle kyyttiin Cool.

Ollaan me tokoiltu myös muuten, hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Assin kaa oon ottanut kaukkareita ja äiti on saanut noutoa eteen päin. Molemmilla on Kannuksessa ne möllitokot sunnuntaina. Nera on mennt jäävistä ihan sekaisin. Seisomista jota se ei osaa sillon kun sille sanoo et seis, mut maahan menossa saattaa tehä! No toivottavasti ne menee hyvin kun ainakin tänään onnistu. Tänään ostin Neralle myös uuden hienon Hurtta-pannan.