Nera kävi tänään pisimmän lenkkinäs kahteen kuukauteen, matkaa  n. 2,5km eikä alkanut mitenkään pahemmin ontumaan vain sitä normaalia lenkkasua mitä kotonkin  Nauru.  Nerastakin oli huippu päästä tuulettumaan. Ilmottauduttiin sitten Neran kanssa Valkeakosken nuorten tokon valmennusviikonloppuun, joka on ens kuun puolessa välissä.

Tänään ajeltiin koko katraan + äitin kaa kynttiläkankaankentälle treenaamaan. Otetiin ekas Assin ja Neran kaa 3 min paikallamakuu. Assi vaihtoi lonkalleen ja takaisin, Nera ennakoi istumista joten vapautin sen sitten maasta.Tehtiin puomilla Neran kaa 2on2off:ia ja mentiin kerran koko puomi ja Neralla oli niin huippu fiilis, että teki aivan ensiluokkaista seuraamista. Ei mitään painamista ja edistämistä, mutta todella innokasta, loistava kontakti ihan kymppiä. Pitäs nyt alkaa hieman pidentämään noita seuraamisia, vaikka yksi pitempi ja ei muuta, vaihtelevia. Vapautin siitä ja autoon.

Viereisestä pusikosta kuului jotain pamahtelua ja Assi meni aivan paineeseen, niin että se vaan halusi äkkiä autoon turvaan eikä suostunut tekeen hommia. Hankalaa paukkuaran koiran kanssa. Tyhmä vilkuili taivaalle, varmaan se luuli sen kohta tipahtavan niskaan :D.

Elviksen kaa aloitettiin 2X luoksetulo. Äiti piti kiinni ja mä otin rätillä vastaan, se keskittyy onneksi ottamaan rätin suuhun eikä törmää niin kovaa kuin ilman rättiä. Se on ihan hulluna rättiin, oikee seefferi kessun vaatteissa :D. Sivuja ja seuraamista, ihanasti toi jo itse hakee sitä sivua. Imuttamista pitää tehdä vielä paljon, Een paikka on vielä hyvin häilyvä. Mutta eihän tässä mihinkään kiire ole joten antaa pennun olla pentu.

Vaihdettiin kenttää ja Assikin pääsi tokoilemaan. Aika paineessa se siltikin oli. Assi tekee ihan supermakeeta seuraamista. Oikein hymyilyttää miten se lyhyenläntä kippura häntä heiluu askelten tahdissa ja naama nauraa. Jäävissä ei ois millään halunnut jäädä, paineistuminen kasvoi, kun joutui äitistä eroon (miks kessut on oikeita mamiksia ;D?). Kaukkarit oli loistavat ei liikkunut milliäkään.

Neralle ja Elvikselle oon opettanut käsi -temppua, eli kuonon tökkäämistä käteen. Neralle tätä ihan vaan siksi, koska en keksi mitään noudon luovutus asentoon ja cansi-lehdessä oli yksi versio, miten voisi opettaa niin kokeilen sitä. Neralle ei oo opetettu noutoa "kapula suuhun -tekniikalla", koska ei voi sietää sitä, että jotakin laitettaisiin sen kitusiin. Pitää tähän kysellä neuvo sillä valmennusvkl.