Haa, pakkanen laski -8 asteeseen ja päästiin porukalla treenailemaan =). Oltiin kaupunginvarikolla agipoppoolla + joku bit bull. Bit bullhan oli Neralle aivan outo koira eikä meinannut saada silmiään irti siitä, vaikka päättikin alkaa sillä sekunnilla kun näki sen, vihaamaan sitä.

Eka Nera vaan tuijotteli sitä uutta koiraa ja tekeminenkin oli aika epävakaata. Oli ihan okei pätkiä ja välillä ei voinut päätään kääntää. Luoksetulossakin istu rullalla kuin ruuvi. Maahanmeno sentään oli hyvä ja seuraamisessa otettiin lyhyitä pätkiä, jotka oli kans kivoja. Parani sitten kun alko tottua, ja teki ihan nätisti töitä.

Toisella kerralla oli sitä super-Nepeä ja tekeminen oli oikein mukavaa. Seuraamisessa otettiin pitempää seuraamista ja noutoa, ja muuten vaan pidettiin hauskaa kentällä. Noutamisessa eka ryntäs kapulan kimppuun ja roikotti sitä hassusti suusta, mut toinen nouto olikin jo Neran tasoa ja oikein hyvä. Se luovutus asento on ongelma.... Seuraaminen oli myös oikein kivaa. Kun noi sen mielentilat ei ois noin ailahtelevia......Treeniä, treeniä.

Assi ja äiti treenaili myös. Eilen käytiin Neran kaa 2 tunnin metsä lenkillä (oisin käynyt pitemmällä mut sit Nera ei enää jaksanut :D) ja tänään Nera pääsi ennen treenejä käymään vähän matkaa hiihtämässä. Toi selvästi tykkää siitä kun laukkaa hiihtäjän edellä ihan riemuissaan.