Tänään Neran kaa on treenattu tokoa. Tennispallolla palkkasin, vaihteen vuoksi ja innokkaammin meni kuin namilla. Pitänee jatkossakin palkata lelulla. Pari kertaa palkkasin namilla ja ilme oli  "-mitä, enks mä saakkaan palloo?" Seuraamista otin ja oikeelle kääntymistä. Namia kun on ollut kädessä, oli tällä kertaa pallo ja hyvin seuras. Sitten otin ensimmäisen kerran niin, että pitää kontaktia (eli käsi ylös) ja hienosti piti kontaktia ;)! Myös maahan menoja ja innosta vipattajen salamana maahan, ja aivan innoissaan kun saa noutaa palloa! 

Siikajoella on 20.9.  pentunäyttelyt ja sinne ollaan treenailtu hieman seisomista. Tänään meni eri- hienosti niin pitäähän tännekkin laittaa! Eli kättä oon pitänyt masun alla jottei pääse liikkumaan ja kyyköttänyt vieressä, ja toisella kädellä kuiva nappuloilla palkannut. Tänään seisoi kuin patsas, ja maku paloja ei tarvinnut antaa niin tiheään ;)! Edistystä!

Myös Assi on tokoillut keskiviikon BH-kokeeseen. Kentällä kävi äiti treenaamassa piiitkiä paikalla oloja kaverinsa kanssa (kamulla EVL;ssä kisaava lapukka). Hyvin oli pysynyt ;)! Minä olin sillä aikaa kuviskerhossa.

Tälläsia toko kuulumisia!